Miten minusta tuli perhokalastaja

Blogi, ei mikään uusi keksintö! Kuulostaa siltä että nykyään moni haluaa pitää blogia. Asiaa ja aihetta löytyy miljoonia,kaikki tietysti eri tavalla kirjoitettuja. Sehän on rikkaus ja onkin hyvä että jokaiselle löytyy sitä omanlaista luettavaa.

Minun blogini tekstit tulevat liittymään jollain tavalla perhokalastukseen tai siihen liittyviin johdannaisiin mm. koruperhonsidontaan tai vaikkapa perhokalastuskursseihin.

Hieman omaa taustaa. Olen siis aloittanut perhokalastuksen v. 1975 kun isäni veli saapui ensi kertaa Ruotsista Suomeen sen jälkeen kun vanerilappu kaulassa Ruotsiin joutui lähtemään Suomen sotavuosien aikana. Martti-eno tupsahti mersulla pihalle ja kysyi isältäni että "lähetäänkö lappiin"? No, siinä ei paljon miettimistä tarvittu kun päätös lähtemisestä oli tehty. Mersun keula kohti Inarin seutuja, jossa Masa iski käteeni lasikuituisen perhovavan ja näytti kädellä suuntaa joelle sanoen, "siellä on taimenia, anna mennä".  Siitä se sitten lähti, parantumaton sairaus iski kuin mustasurma Euroopassa 1300-luvulla.

Tuon reissun saldona oli muutama taimen, kourallinen kadonneita perhoja ja kiiluvat silmät heti kun luonnosta linnunsulkia löytyi. Tuohon aikaan ei sidontavälineitä kaupoista tahtonut löytyä, joten ei kun sulkatilaus Englantiin Veniardille. Paketti saapui kotiin muutama viikkoa myöhemmin ja kyllä oli ilo ylimmillään pakettia kaivellessa. Kaikenlaisia "pensseleitä" syntyi ja niiden seurauksena Saimaan sekä Vuoksen kalat saivat usein kokea joutuvansa paistinpannulle. Ottiperhot syntyivät Juhani Rossin/Martti Kuuselan v.1976 vuoden Perhosidontakirjan ohjeiden mukaan. Olen kiitollinen kirjasta ja sen siihen aikaan tuomasta arvokkaasta tiedosta.

Olen siis syntynyt Imatralla ja asunut kilometrin päässä Vuoksesta, joten olosuhteet olivat kalastustaudin tarttumiselle hyvin otolliset. Isälläni oli myös vene Saimaalla, jossa vietimmekin kaikki lomat ja vapaat. Kalastuksesta tuli osa elämää eli ei päivää ilman kalastusta. Ruokapöytään tuli kannettua ahventa, särkeä, siikaa, harjusta sekä taimenta. Oi niitä aikoja!

Näistä sitten myöhemin ehkä lisää.