Kalastusoppaan kanssa kalassa
- petrivirolainen62
- Mar 5, 2019
- 3 min read
Ei kai sitä suomalainen mitään kalatusopasta tarvitse, turhaa rahan menoa. - "Joku hiton opas patsastelemaan tuohon mun taakse ja kyttäämään kun mä kalastan, ei ikinä".
Näin sitä varmaan suurin osa ihmisistä ajattelee. Suomen kansa on tänne pohjoisen oloihin syntynyt ja täällä tottunut selviytymään. Toki osan kohdalla näin varmaan onkin. Mutta enää ei olla 1980- luvun jälkeisellä ajalla jolloin suomalaisten luonto kohtaamiset olivat arkipäivää. Suomalainen oli tottunut luontoon ja hakemaan sieltä leivän päälle särvintä. Osaaminen oli siis verissä ja tieto kulki isältä pojalle. Kuitenkin vielä aina isosta joukosta löytyvät ne, joilla on halua, kykyä ja intoa opetella kalastuksen eri muotoja. Lisäksi internet on pullollaan tietoa, kunhan vain sieltä osaa suodattaa sen olennaisen. Toki mikään internet-tieto tai video ei vastaa lähikontaktia oppaan kanssa.
Omasta lapsuudestani (60-70 luku) voin mainita että köyhän talon pojat+isä, me kokoonnuimme monasti ruokapöydän ääreen keskustelemaan että milläs sitä selvitään loppu kuukausi ennen isän seuraavan palkan tuloa. No työnjakohan oli se että minulle lankesi se ruokakalan haku ja velipojalle kesällä metsästä haettavat tarveaineet. Isä hoiti kasvimaan ja osan halkotalkoistakin. Tuolloin ei meillä urheilukalastuksesta ollut tietoakaan vaan kalaa piti vain saada ruokapöytään.
Miksi sitä sitten käyttäisi kalastusopasta? Kalastusoppaan tehtävänä on etukäteen perehtyä alueeseen johon asiakkaansa on viemässä. Opas käy aiemmin kalastamassa aluetta, perehtyy sen ominaisuuksiin, etsii kalojen hotspotit, mitä ne kyseisellä alueella syövät, mitkä pyydöt toimivat yms. Joissain paikoissa oppaan paikkatuntemus on niin vahva ettei aina tarvitse tehdä asiakkaan päivää edeltävää testausta. On myös suotavaa että opas tuntisi kalapaikat jo hieman pidemmällä aikajänteellä, jolloin hän on joutunut erilaisiin tilanteisiin vuorokauden ja vuodenajan sekä kelien suhteen. Näillähän on todella suuri merkitys kalastuksessa. Tärkeää on myös että tarjottava kalastusmuoto ja välineet ovat oppaan hallussa lähes ammattimaisesti. Opas siis säästää asiakkaan aikaa tekemällä etukäteen valmisteluja, jotka asiakas tekisi vasta saapuessaan itsenäisesti kalalle.
Hyvä opas on myös perehtynyt erilaisiin kalastustekniikoihin ja pyrkii aina päivittämään osaamistaan, jopa ulkomaan kalavesiä myöten. On hyvin virkistävää käydä kansainvälisillä kalavesillä paikallisten oppaiden kanssa, keskustella heidän käyttämistä tekniikoista, taktiikoista ja kalastusvälineistä. Kun kalastaa oppaiden kanssa, jotka itse kalastavat kansainvälisten asiakkaiden kanssa, on selvää että tieto ja taito liikkuu eri maista toiseen. Näin siis oppaiden taidot kehittyvät, joita he sitten jakavat asiakkaille aina sopivan paikan tullen.

Kun opas ja asiakas kohtaavat, käydään ensin läpi asiakkaan osaamistaso sillä sen perusteella opas päättelee millaiselle kalastusalueelle ollaan menossa. Jos kyseessä on joki, voi esim. paikoin rannat olla haastavia heittää tai pohja hankalaa kahlata. Sitten sovitaan millaista kalastustekniikkaa tullaan käyttämään ja sen perusteella kalastusvälineet katsotaan sopiviksi. Jos asiakkaalla niitä ei ole, löytyy oppaalta varmasti tilanteeseen sopivat välineet. Näin edetään asioissa oppaan johdolla niin että olemme valmiit lähtemään vesien ääreen.
Rantaan kävellen tai veneellä pelipaikalle saavuttuaan esittelee opas alueen pääpiirteet ja käy hieman taktiikkaa läpi. Sittenpä alkaakin asiakkaan primetime, kalastaminen. Tässä vaiheessa opas vetäytyy taka-alalle ja jää seuraamaan asiakkaan kalastusta. Hyvä opas ei yleensä kalasta itse, ehkä vain jos pitää havainollistaa jokin tietty kalastustekniikka, sen osa tai vaikkapa kalan olinpaikka. Oppaan tehtävä on ohjata tilanteeseen sopivalla tavalla asiakasta kalastamaan ja saamaan kalaa, asiasta josta asiakas on maksanut oppaalle.
Oppaalle on erittäin tärkeää että asiakas nauttii päivästä, saa uusia kokemuksia ja tietenkin kalaa. Opas ei kuitenkaan voi olla satavarma kalan saamisesta mutta pyrkii aina käyttämään kaiken osaamisensa, jotta saalista tulisi. Paljon puhetta on myös herättänyt saaliin määrä ja sen tappaminen. Perhokalastuksessa on hyvä käyttää väkäsettömiä koukkuja. Ne kuitenkin pitävät kalan kiinni kunhan siima pidetään kireällä. Joskus kalaa saattaa kopista siiman päähän alvariinsa ja tuolloin on turha ottaa kalaa enempää kuin jaksaa kerralla syödä. Pidän päivittäisenä rajana 1-3 kalaa jos itse otan ruokakaloja. Tämä riippuu kalojen koosta ja lajista.
Kalojen rauhoitukset ja alamitat on myös syytä noteerata sillä ei niitä turhaan ole asetettu. Eikä niistä pienistä harjuksista tai taimenista ole mitään syömistä, joten noudatetaan alamittoja niin saadaan jatkossakin siiman päähän saalista.

Jos pitää verrata oppimisen kannalta niin yksi hyvä reissu oppaan kanssa vastaa useita heikkotasoista omatoimista reissua. Onhan asiakas saanut lyhyessä ajassa oppaalta tiivistetyssä muodossa monen kalastusreissun edestä tietoja ja taitoja omia tulevia kalastusreissuja varten.
Riippuen toki aina monestakin asiasta. Kalastus kun kuitenkin loppupeleissä on täysin kiinni siitä vastapelurista, kalasta. Eikä kukaan lopulta aina osaa ymmärtää kalan sielunelämää.
Kireitä siimoja kaikille tulevalle kaudelle 2019
Viestiä ja kommentteja voitte lähettää blogin etusivun alareunan viestikentän kautta. Olisin erittäin tyytyväinen palautteesta ja vaikkapa halutuista aiheista.

Comments